Ihmettelen kerta toisensa jälkeen, miksei mikään voi vaan mennä ihan normaalisti.
Silleen tavallisesti.Keskiverrosti.
Revin hiuksia päästä ja kiroilen puhelua yhdistettäessä,
12 puhelua eikä mitään tapahdu.
Saadessani vastauksen olen itse kohteliaisuus.
"Ymmärrän kiireisen ammattinne ja pyydän anteeksi häiriötä, mutta"
Mikään ei silti edisty.
Mun on vähän vaikea keskittyä, ja siksi postaukset on sälää.
Mutta tää helpottaa mun oloa.
Tein joku päivä ihanaa linssikeittoa.
Mä haluaisin monia asioita. Haluaisin olla värikkäämpi. Meikata vähän paremmin. Olla pikkuisen pienempi. Värjätä hiukseni. Osata taas soittaa nokkahuilua ja huuliharppua. Laulaa ilman pelkoa siitä, että naapurit kuulee läpi seinien. Takaisin kouluun, vaikka koin siellä elämäni kamalimmat vuodet. Ne teki musta vahvan. Haluaisin voida pukeutua sukkahousuihin ilman jäätymiskuolemaa, ja hypätä vaahteranlehtikasaan. Olla koko päivän vaahtokylvyssä, ilman että vesi jäähtyy ja kuplat puhkeaa. Oon kohta 20. Se pelottaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Say something!