torstai 7. maaliskuuta 2013

The more I see the less I know, the more I like to let it go



Paluu vanhaan. Primitiivireaktio. Valkoviiniä, kauniita laseja. Kauhun huuto kun katsoo peiliin. Red Hot Chili Peppers. Oon kuulemma kissa. Menin töihin. Kaksi pikkupoikaa tarjosi mulle asematunnelissa karkkeja. Sanoin ei kiitos. Ja että niissä kuitenki on jotain kamalaa. Ne huus mun perään, että "sä olet nätti". Itken joka päivä nykyään, mutta osittain onnellisuudesta. Teitä on 91. Puhun ihmisille. Samu sanoi, että musta näkee että mua vaivaa joku. Lakkasin kynnet Elinan punaisella kynsilakalla. Täällä on uusi punkkari. Ihailin sen niittirotsia, ja laitoin aurinkolasit silmille ettei se näkis mun ilmettä. Hymyilin silti varmasti liikaa.

4 kommenttia:

  1. Ikinä ei voi hymyillä liikaa, jo senkin takia että se ärsyttää kaikkia ei-kivoja ihmisiä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän kans nykyään ajatella noin, ettei koskaan voi hymyillä liikaa! Lisäksi on kovin ihana nähdä muidenkin hymyilevän. Hih.

      Poista
  2. Tämä blogi on täyttä rakkautta alusta loppuun asti. Sun ajatukset, kokemukset, kaikki. Toivottavasti et lopeta tätä ikinä. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi apua, oot ihana !! En varmasti ole lopettamassa ainakaan lähitulevaisuudessa, tää on mulle terapiaa ja tuun niin hirveän onnelliseksi sun kaltaisten ihmisten kommenteista. ♥

      Poista

Say something!