sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Retkut vain hytkyivät se turmellukseen vie


 Taas uusia lukijoita tullut, tervetuloa !





"Hei, diskopallo!"
Lähdin vähän ex tempore tylsän illan päätteeksi Ellun kanssa Klamydian keikalle Järvenpään RT Party Houseen, vaikkei rahatilanne oikein sisäänpääsymaksusta tykännytkään.
Pitkästä aikaa vähän radikaalimpaa menoa tiedossa, joten tyylikin vedettiin pitkästä aikaa ihan överiksi.
Elinalla oli päässään mun sininen glitterperuukki, itse puolestani puin yläosaksi LEGGINSIT.


"Legginsit eivät ole housut, ne onkin" ..... paita.


Käytiin ensin kuluttamassa aikaa Totti-baarissa, jonka oven yläpuolella kylläkin luki :
"TI TOTTI TOTTI TOTTI T"
Ajattelin ensin että onpas kumma nimi paikalla...
Meidän piti myös vetää hienosti karaokessa Rio Ohoit sun muut, mutta yhtäkkiä jonoa olikin ihan järkyttävästi.
Ajatus oli, ettei Järvenpäässä kukaan tunne meitä joten oltiin valmiita vaikka mihin noloon, onneksi ei ehditty tehdä mitään koska bongasin paikalta koulussani olleen miehen, joka kuulema olikin töissä paikassa.
Illan kummallisuudet alkoi karaokevetäjän ihastellessa paljettipipoa, loppuillasta oltiin kuultu noin kymmeneen kertaan että onko jossain naamiaiset, tehty tuttavuutta Eestiläismieheen tyttöystäväshown merkeissä, tanssittu valssia punkkareiden kanssa, tutustuttu mahtaviin noin nelikymppisiin naisiin jotka ihaili meidän asennetta, me puolestaan ihailtiin niiden nuorekkuutta.
Eräskin rouva veti heti ensitöikseen meidät lämpimään syleilyyn ja huudahti:

"Voi kun minun tyttäreni olisivat tuollaisia, te olette ihania ! Nyt mennään tytöt tanssimaan, mie oon keskisuomesta kotosin ja noi miehet sano että mie näytän iha lesbolta, mutta enhän mie näytä ? Mennään kaikki yhdessä tanssimaan niin näkevät, ja kun mie oon niin heterokin että voin vaikka suudella naisen kanssa!"
...Hetken luulin että räväkkä nainen suunnitteli meidän kanssa jotain.


Kun vaihdettiin paikkaa Totista Party Houseen, en meinannut päästä sisälle koska näytin ajokortissani (jonka kuva on vain muutamia kuukausia vanha) kuulema liian erilaiselta.
Piti nostaa etutukka ylös ja tuijotella ovimiestä tovi suoraan silmiin, ennen kuin se lopulta uskoi.
...Elinahan vetäisi henkkareillaan sisään kevyesti, vaikka sillä oli sininen peruukki.




Kuvakulma, jalat näyttää valtavilta.








Oon täysin hakattu, mustelmilla, sääressä haavoja ja muuta kivaa kolhua, mutta minähän pidin paikastani eturivissä kiinni kynsin ja hampain, tarpeen vaatiessa 13cm kiilakoroilla oli kätevä antaa pieni napautus kun valtavat punkkarimiehet rynni päälle, veti hiuksista ja yritti saada siirrettyä eturivin tytöt. Ärsyynnyn valtavasti kuvitelmasta, etten muka pystyisi puolustautumaan.

Joku eturivin punkmuija kiljui mun korvaan miehiä myös taaksepäin työntäessään:


"SÄ OOT HYVÄ TÄSSÄ!"










7 kommenttia:

  1. XDDD nää sun ja elinan seikkailut on parhaita iltasatuja mitä on.

    VastaaPoista
  2. Hyvä toi "sä oot hyvä tässä" :D Hyvä ettet turhaa oo harjotellu aikasemminki. :D

    VastaaPoista
  3. Mimma: Äläpä, se nainen oli ihan mahtava, se kyllä kanssa piti kaikin keinoin paikastaan kiinni mutta sitä vastaan oli ylivoima :<

    VastaaPoista
  4. täs postauksess on sitä jotain.. :D

    VastaaPoista
  5. Linda: uuu hieno kuulla napanneensa tähän "sen jonkin", varsinaisen asian ytimen ! :D

    VastaaPoista
  6. Sulle ois tollanen Liebster blog haaste (: löytyy tästä postauksesta -> http://vapaudenhuuto.blogspot.com/2012/03/youre-my-heroine.html

    VastaaPoista

Say something!