torstai 9. helmikuuta 2012

Mä mietin usein että missä sen teen, valitsen junan taikka lentokoneen

62 lukijaa, huima 5 ihmisen kasvu eilisestä !
Osasyy varmasti Rokkaribloggaajat -ryhmä johon pääsin, kiitos taas kaikille uusille ja vanhoille lukijoilleni mielenkiinnostanne!


Mieli vetää seikkailemaan, onneks abiristeily ja päivä Tukholmassa lähenee.



Pitihän mun hakea ne varauksessa olleet unelmakenkä numero kakkoset. Varaus-/harkinta-aikaa olisi tosiaan ollut huomiseen asti, mutta kävin kaupungilla joten päätin samalla napata nuo mukaani. Opon kanssa keskustelu selkiytti elämää kummasti, nyt on huojentunut fiilis. Lisäksi oli kiva nähdä mummia sekä jotain entistä naapuria, jonka olen tavannut viimeksi aivan vauvana. Vanha karvalakkinen pappa könysi vastaan kaupassa, tunnisti iskän ja huudahti tekohampaat leveässä hymyssä: "Siinähän on Jussi! No mutta, ei kai, onko se Emmi, viime näkemästä on 18 vuotta !" Sitten herrasmies intoutui muistelemaan, miten olin sairaalassa kun hänkin kävi minua katsomassa, toivotteli lämpimiä onnentoivotuksia ylioppilaskirjoituksiin ja kokiksi valmistumiseen ja pohdiskeli ajan kulumista. IHANA.
Mr. J, vanhempi rokkarimies, vilkutteli taas aivan innoissaan kauppakeskus Atomissa.
Onnistuin hukkaamaan mummini kauppakeskuksen vilinään joten jouduin kulkemaan kyseisen miekkosen ohi neljästi, loppuvaiheessa sillä oli naurussa pitelemistä.
Kiva että hauskuutan kahvitteluasi, Mr. J.







24,50€




Kenkäshoppailun lisäksi lahjoitin itselleni huonosti istuvia t-paitoja sun muita Idäntyöhön, tilalle hankin pari kivaa peruspaitaa 1€ kappalehintaan.








Huomiseen tekstitaidon ylioppilaskirjoitukseen lähden itsevarmana suoraan tekstitaidon kurssilta, sain kaikista yo-tehtävistä koulukurssilla 4-5/6 pistettä joten uskon kykeneväni samaan keskitasoon ilman suurempia harjoitteluja.
Tottakai voisin tsempata, mutta mulle riittää kohtuutaso.
Evääksi kirjoituksiin ostin perus ruisleivän ja mysli-jogurtin lisäksi valkosuklaabanaanilastuja ja pähkinöitä.






^ viimeset viidakkopehmot, nää piristää sympaattisuudellaan.


2 kommenttia:

  1. Sullakin ihan mahtava blogi! Jään seurailee :P

    VastaaPoista
  2. miyya: Thanks ja hei mahtavaa, tervetuloa lukijaksi ! :D

    VastaaPoista

Say something!