Mahtava tunne kun yöelämässä tulee vastaan paljon tuttuja, ja yhden kohdalla hymyilen aidointa hymyä pitkään aikaan. En tiedä mitä tunnen vai tunnenko kenties mitään, mutta on ihanaa nauttia vaikka vaan se pieni hetki aitoudesta ja siitä, että joku hymyilee aidosti takaisin mut nähdessään.
Käytiin ystäväni Annin kanssa
Koop Arposen & Flute of Shamen
akustisella keikalla Riihimäen Bulldog Barissa, porukka oli aika mummoutunutta ja keski-ikäistä, mutta meillä oli hauskaa.
Taustamiehet James ja Dane Lontoosta sekä Manchesterista olivat ihania, rakastin kuulla brittiaksenttia ympärilläni. Jotenkin kummasti nuorukaiset oli aina meidän takana missä ikinä liikuttiinkaan.
Keikalla oli myös
intopiukea mummo turkistakissa ja sähkönsinisellä kynsilakalla koristautuneena,
se hurrasi, huusi
"hyvä pojaaat! Rokkiaaaa!" sekä kannusti jatkuvasti yleisöä juhuilemalla "nyt hurrataan!" / "IHANAA! Taputtakaa ihmiset, IHANAA!" . Mieleeni tuli niin Putous-sketsiohjelmasta tuttu, niin ikään riihimäkeläisen Aku Hirviniemen Marja Tyrni-hahmo. Kaiken huipuks keikan loppuessa muori loikkas lavalle tanssahtelemaan ja halailemaan bändiläisiä, varsin sympaattista.
Bulldogista matka jatkui glitterluomivärillä höystettynä kohti Hyvinkäätä, junien puutteessa kävi niin että hypättiin jonkun random-miehen kanssa taksiin. Oltiin kuulema niin ihania. Perille päästiin lopulta, Zoomissa hengailtuamme lähdettiin takasin Riksuun venaamaan kyytiä, joka ei koskaan saapunutkaan. Havahduttiin aamulla puoli neljältä siihen että venataan edelleen kyytiä, karismaattisen, todennäköisesti pilvessä olevan jätkän kanssa. Tyyppi selitti asuvansa Kalliossa, se ei tiennyt missä oli tai mitä kello oli, mutta juttua tuli sen ala-asteajoista, kavereista, herneallergiasta ja Mikki Hiirestä lähtien arvioon siitä miltä narkkarit näyttää. Lopulta kun yritettiin parhaan kykymme mukaan pakottaa se pysymään raiteella 5 että se pääsisi oikeaan junaan, se yritti päästä mun luokse yöksi. Valitettavasti en uskaltanut ottaa ihan niin sekavaa ihmistä mukaani, varsinkaan kun himassa oli mun veli ja isä.
Mä tavallaan pidin siitä tyypistä. Tai jotenkin. Vaikka se oli ihan kujalla ja yhessä vaiheessa sen suusta pääsi lähinnä
"voi vitunvitunvittu ne tuli ja alko vittuilla vittu et vitun mikki VIIRI (sen siitä saa kun viljelee vittu-sanaa liikaa, alkaa v-kirjaimii tulla muuallekin) eikun HIIRI"
-tyylistä settiä.
Ei aamuyöstä voi pokka pitää, naurettiin ajoittain päin sen naamaa mutta se otti senkin ihan huumorilla. Muistan sen luisevat posket, pitkät silmäripset, todennäköisesti joskus murtuneen nenän, roikkuvat risaiset farkut ja auenneen nappisepaluksen (huomautin toki asiasta : DDD) , punamustaruudulliset bokserit, sekaisen vaaleen tukan ja naarmuisen oikean käden rystysen, sekä sen miten avonaisesta paidasta näkyi rinnassa oleva tatuointi, Nikki Sixx- kirjaimilla kirjailtu L. Mun teki niin mieli kysyä mitä siinä olis kokonaisuudessaan lukenut, mutta eihän se mulle kuulu, se oli vaan joku kulkija jota en todennäkösesti koskaan enää tapaa. Mut se oli omalaatunen tapaus, mä tykkäsin sen asenteesta maailmaa kohtaan. Toivon sille kaikkea hyvää, toivottavasti se pärjää. Ja ei, tää kohta ei liity millään tavoin postauksessa ensimmäisenä mainittuun fiilikseen.
Mielenkiintoisia yötapauksia.
Käytiin ystäväni Annin kanssa
Koop Arposen & Flute of Shamen
akustisella keikalla Riihimäen Bulldog Barissa, porukka oli aika mummoutunutta ja keski-ikäistä, mutta meillä oli hauskaa.
Taustamiehet James ja Dane Lontoosta sekä Manchesterista olivat ihania, rakastin kuulla brittiaksenttia ympärilläni. Jotenkin kummasti nuorukaiset oli aina meidän takana missä ikinä liikuttiinkaan.
Keikalla oli myös
intopiukea mummo turkistakissa ja sähkönsinisellä kynsilakalla koristautuneena,
se hurrasi, huusi
"hyvä pojaaat! Rokkiaaaa!" sekä kannusti jatkuvasti yleisöä juhuilemalla "nyt hurrataan!" / "IHANAA! Taputtakaa ihmiset, IHANAA!" . Mieleeni tuli niin Putous-sketsiohjelmasta tuttu, niin ikään riihimäkeläisen Aku Hirviniemen Marja Tyrni-hahmo. Kaiken huipuks keikan loppuessa muori loikkas lavalle tanssahtelemaan ja halailemaan bändiläisiä, varsin sympaattista.
Bulldogista matka jatkui glitterluomivärillä höystettynä kohti Hyvinkäätä, junien puutteessa kävi niin että hypättiin jonkun random-miehen kanssa taksiin. Oltiin kuulema niin ihania. Perille päästiin lopulta, Zoomissa hengailtuamme lähdettiin takasin Riksuun venaamaan kyytiä, joka ei koskaan saapunutkaan. Havahduttiin aamulla puoli neljältä siihen että venataan edelleen kyytiä, karismaattisen, todennäköisesti pilvessä olevan jätkän kanssa. Tyyppi selitti asuvansa Kalliossa, se ei tiennyt missä oli tai mitä kello oli, mutta juttua tuli sen ala-asteajoista, kavereista, herneallergiasta ja Mikki Hiirestä lähtien arvioon siitä miltä narkkarit näyttää. Lopulta kun yritettiin parhaan kykymme mukaan pakottaa se pysymään raiteella 5 että se pääsisi oikeaan junaan, se yritti päästä mun luokse yöksi. Valitettavasti en uskaltanut ottaa ihan niin sekavaa ihmistä mukaani, varsinkaan kun himassa oli mun veli ja isä.
Mä tavallaan pidin siitä tyypistä. Tai jotenkin. Vaikka se oli ihan kujalla ja yhessä vaiheessa sen suusta pääsi lähinnä
"voi vitunvitunvittu ne tuli ja alko vittuilla vittu et vitun mikki VIIRI (sen siitä saa kun viljelee vittu-sanaa liikaa, alkaa v-kirjaimii tulla muuallekin) eikun HIIRI"
-tyylistä settiä.
Ei aamuyöstä voi pokka pitää, naurettiin ajoittain päin sen naamaa mutta se otti senkin ihan huumorilla. Muistan sen luisevat posket, pitkät silmäripset, todennäköisesti joskus murtuneen nenän, roikkuvat risaiset farkut ja auenneen nappisepaluksen (huomautin toki asiasta : DDD) , punamustaruudulliset bokserit, sekaisen vaaleen tukan ja naarmuisen oikean käden rystysen, sekä sen miten avonaisesta paidasta näkyi rinnassa oleva tatuointi, Nikki Sixx- kirjaimilla kirjailtu L. Mun teki niin mieli kysyä mitä siinä olis kokonaisuudessaan lukenut, mutta eihän se mulle kuulu, se oli vaan joku kulkija jota en todennäkösesti koskaan enää tapaa. Mut se oli omalaatunen tapaus, mä tykkäsin sen asenteesta maailmaa kohtaan. Toivon sille kaikkea hyvää, toivottavasti se pärjää. Ja ei, tää kohta ei liity millään tavoin postauksessa ensimmäisenä mainittuun fiilikseen.
Mielenkiintoisia yötapauksia.
Mä en tiedä miksi näytän salamavalossa ihan vitivalkoiselta kasvoiltani, meikitkin hukkuu joka kuvassa hohtavaan valkoiseen. Kameran asetukset saatto jäädä baarivalotukseen, kröhöm.
Kermainen kahvilikööri, eleganttia.
eihän kukaan tahdo seinälleen
lian tahrimaa legendaa
nyt kertovat hänen löytäneen
paikkansa tuskaisessa roolissaan
eikä yksikään joka häneen uskoo
huku milloinkaan
lian tahrimaa legendaa
nyt kertovat hänen löytäneen
paikkansa tuskaisessa roolissaan
eikä yksikään joka häneen uskoo
huku milloinkaan
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Say something!