maanantai 8. elokuuta 2011

Tammerfest Goes Viikinsaari 15.7.2011

Kuten näkyy oon ollut tosi kiireinen viimeisen lomakuukauden.
Festareita on rampattu, tällä kertaa vuorossa jo lähes kuukausi sitten ollut Tammerfest goes Viikinsaari.


Junassa:
Elina:
Siis X:n exän poikaystävä haki X:n exän putkasta?



Lähdin Tampereelle anivarhain aikeenani tavata eräs nettituttu - mua ei varsinaisesti yllättänyt että jätkä jätti tulematta, sen verran baarikärpänen se tuntuu olevan.

Niinpä kiertelin onnessani kirppiksiä, löytöinä leopardikuvioiset korkkarit, tekonahkahousut ja nahkaliivi, muuta ei ainakaan näin äkkiseltään muistu mieleen.

Radiokirppikselle tuli Elina Mapen kanssa, joten mä vedin sitten toisenkin kierroksen siellä.

Sateessa odoteltiin lauttaa Viikinsaareen, Unicef-henkilö tuli keskustelemaan ja enempää ajattelematta kun tarkoitukseni oli kuiskata Elinalle jotain, vedin sateenvarjon auki meidän ja Unicef-naisen väliin.

Voin vaan kuvitella miten fiksulta vaikutti, tilannetta toki paransi se että The Saturnettes ja Wanha tuttu Wilde hengaili vieressä.






Täs on Tepa, meiän yksinäinen Viikinsaarisorsa jo kahdelta reissulta.




The Saturnettes

"too many cocktails and too many umbrellas"






Sitten heitettiinkin kengät jalasta. Elinan leopardikorkkarit Hietsun kirppikseltä (muistaakseni?)
mun kengät 3€ Radiokirppis.




 Essentia



May

Osan näistä kundeista bongasin Wanajasta, siitä lisää myöhemmin.


 


Damian Cullen Band

Tää bändi on ehdottomasti vuoden löytöjä. Oon tiennyt Damianista siitä asti kun se muutti Suomeen -09, mutta vasta kun osallistuin bändin Popcorn Girl- musavideon kuvauksiin tänä vuonna, tartuin oikeasti matkaan.
DCB on hienoa porukkaa vaikka kielitaito välillä tuottaakin ongelmia, näiden kanssa on käyty baarissa ja pyöritty keikoilla millon missäkin Tampereella ja Helsingissä.






Sitten parit tosi edustavat henkilökuvat sateisesta reissusta.








Punaperuukkinen mies saapuu Elinasta kiinnostuneena meidän luo.
*kätellään*

Mies: Mä oon Jari.

Miehen kaveri: Mitä teil on tuolla kasseissa?

E&E: Kenkiä.

Miehet: Ai tanssikenkiä? Tanssittekste oikeesti NIISSÄ paikoissa?

E&E: ............

Em: ...No oon mä tankotanssia kokeillu.

Jari: Missäs yrityksessä ?!

Em: 7th Heavenissa...

Jari: Niinpä tietysti !

Jari mulle: No kätellään mekin. .... Ai Emmi ja Elina, ootteko te siskoksia?

Em: No sovitaan vaikka niin.

Jari: Ai jaa! ....Ai että sovitaan sitten niin. Eli ette oo!

Einstein hei.
Jari: Millä te tytöt tulitte tänne? Ai laivalla! Me tultiinki moottoripyörillä. Me mennään nyt kattoo tota bändiä, tuun koht suutelemaan [Elinaa]!


Paettiin paikalta.
Oli kylmä, mutta ehkä osasyy on se että käytiin uimassa alusvaatteisillamme ja lopulta kuivateltiin pelkät rintsikat nahkatakkien  alla ettei paidat kastuisi.







Nahkaliivin kuvan blogger heitti vinoon, enpä jaksa korjata.
Radiokirppikseltä 6€ liivi, kengät (uudet ja pohja aitoa nahkaa) 7€.
Tekonahkahousuista ei vielä ollut kuvaa.
En yleensä osta noin kalliilla kirppiksiltä, mutta poikkeuksia löytyy.

Oli myös kiva nähdä Mimmaa, Tittaa ja muita tamperekavereita.

2 kommenttia:

  1. Hietsun toriltahan nuo kengät juu. Sinne pitäs päästä joku päivä uudestaan shoppailemaan. Ahhh mun hiuskaverini <3 xDD Ps. bongasin Pellen keikalta W:n seurassa olleen kaverin, mun on pakko purkaa sulle joku kerta sen nimestä aiheutuneita nauruhepuleita. Ja tosiaan se sitten oli W siellä sillon.

    VastaaPoista
  2. Elina: Niinpä. Hiuskaverit menee samaan kastiin lasikaverien kanssa.

    VastaaPoista

Say something!