sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Pole dancing @ 7th Heaven Dance Studio

Miten lie mahdollista, mutta minä ja Anni oltiin ainoat tankotanssin tiiviskurssille saapujat. Ohjaajaksemme saatiin Tampereen 7th Heaven Dance Studion perustaja Iina, kiitoksia vain selkeästä ohjaamisesta !
Opeteltiin perusasioista kävelyn ja tangosta tarttumisen lisäksi paljon pyörähdyksiä, liikkeitä kuten geisha ja aurinko, tangolla seisontaa sekä kuperkeikkoja.

Ja tosiaan jos joku nyt säikähtää esimerkiksi tangolla seisomista tai pyörähdyksiä, ei mulla ja Annillakaan ollut yhtään aiempaa kokemusta mutta pärjättiin silti melko hyvin.
Anni sai kehuja auringostaan, mulla taas sujui muutama pyörähdys tosi hyvin.
Ohjaaja-Iina kyllä kysäisi, onko meillä tanssitaustaa tai vastaavaa koska taivuttiin venytyksissä varpaisiin asti, mutta eipä tanssikokemustakaan löydy yhtä afrotanssikurssia sekä kehonhallinta-kuntojumppaa enempää.


Infoa sen verran, että vaatetus alkeiskursseilla on ihan tavalliset jumppavaatteet, jalkaan sukat tai tossut. Edistyneemmillä tasoilla lyhyet, hyvin istuvat shortsit, sillä pitää pystyä tarttymaan tangosta myös reisillä. Kosteusvoiteita ei saa vartalolla tai käsissä olla, sillä ne aiheuttaa vaaratilanteita ja mahdollisia tangolta putoamisia. Vaikka olisi edellisenä iltana käyttänyt kosteusvoidetta, kädet täytyy pestä todella tarkkaan, ja tankokin putsata pyyhkeellä ettei vaan ole liukas. Pito on siis ihan turvallisuuden kannalta äärimmäisen tärkeä, myös tapaturmavakuutus olisi hyvä olla voimassa.

Eka kuva 7th Heavenin nettisivuilta.




^ valaistus ja lamppu. Hyvä vaan että on epäselvä teinipeilikuva koska näytettiin vallan upeilta, kuumissamme, hiukset sekaisin ja meikittöminä / vähäiset ripsivärit suurinpiirtein poskilla.



 Hupsistakeikkaa mitkä mustelmat.
Kuva otettu 2 tuntia tankotanssituntien jälkeen, minkäköhän näköiset on polvet ja sääret huomenna...
Salama vähän peittää kolhuja.Tekeekö kipeetä? Kyllä, vasen polvi jopa turposi.



Mainoksen kuvissa meitä ohjannut Iina.



2 kommenttia:

  1. Uuulalalaaa noi kuvat, mul muutenki olu täs tanssifiilis ja ääks tahdontahdon myös!!

    VastaaPoista
  2. ews: Ei toi ihan tanssifiilistä vastaa, enemmän kuntoilua ja kehonhallintaa kyllä :DD ja jälkeenpäin särkee <3 Mutta kantsii tulla kokeileen !

    VastaaPoista

Say something!