sunnuntai 28. helmikuuta 2010

Viikonloppu seikkailujen perässä osa 2/3 : Jyväskylä



Heti alkuun tiedotus: POSTAUSTA 3/3 EI OLE TULOSSA.

Mun piti lähteä tänään Tampereen Klubille Suicide Love Boatin keikalle,
mutta sattuneista syistä en sinne pääsekään.


LAUANTAIN MEININKIÄ:

Herätys kello 5 aamulla, junan PITI lähteä 7.52 mutta myöhästymisten takia matkaan päästiin vasta 8.21.
Tampereen kohdalla junaan hyppäsivät Iida,Titta,Tiina ja Pinja, ja matka jatkui kohti Jyväskylää.

Jyväskylän asemalla lähdettiin Titan,Tiinan ja Pinjan kanssa Katia vastaan,ja sitten pohdittiinkin että miten päästään miittipaikalle.
Käytiin McDonaldsissa syömässä ja Levykauppa Äxässä Reckless Loven uutta levyä bongailemassa. :D

Ja loppujenlopuksi löydettiin "hemmetin iso keltainen talo" eli miittipaikkamme.

Tuhkalehto + Pörriksiä:
(minä toiseksi ylimmällä "rivillä" toinen vasemmalta, en kovin hyvin kuvasta erotu)


"Nyt sulla ei Risto onneks oo mitää tavaraa mitä voisit nostaa!"
Risto: "Ei se mitään, nostan ton Emmin tosta!"

Käykäähän kaikki lukijat kuuntelemassa Tuhkalehdon musiikkia osoitteessa
kannattaa vierailla myös
ja foorumilla




perjantai 26. helmikuuta 2010

Viikonloppu seikkailujen perässä osa 1/3 : Tampere

Lähdin 13.13 junalla Riihimäeltä kohti Tamperetta. Juna oli ihme ja kumma ajoissa!

Kuopiolainen Reckless Love Stockmann One Way-kiertueella, pitihän poikia mennä moikkaamaan joten tässä joitakin keikkakuvia:


Ylemmässä kuvassa laulaja Olli Herman Kosunen (tunnettu myös H. Olliver Twist) , eikös vain olekin niiiiiiiiin suloinen enkelinkasvoineen? :D
Alemmassa kitaristi/taustalaulaja Pepe.

Tosiaan, saavuin Tampereelle jo 14.22, ja keikka Stockalla alkoi vasta klo 17. Välissä kiertelin kauppoja, ja satuinpa käymään noin klo 15 One Wayssakin, jossa bändi hengaili jo ennen keikkaansa.




Myhäilevä rumpali Hessu Maxx.


Pyysinpä myös nimmarit pojilta, onneksi heillä oli tuollaisia käteviä kortteja mukana.

UFFilta mukaan lähtivät Converset, vaikka mietinkin kauan kannattaako käytetyistä kengistä maksaa 15€.

Mitä mieltä olette, kannattiko ostaa?











torstai 25. helmikuuta 2010

Wake me up when it's summer





Suosikin kannessa
loistava Kuopiolainen rock-bändi RECKLESS LOVE.
Laulaja Olli Herman on muuten ollut myös tunnetussa ruotsalaisessa Crashdïet-bändissä!

Täytyy pahoitella kuvien surkeaa laatua, epäilen vähän että kamerassa on joku asetus pielessä mutta en oo vielä keksinyt että mikä se voisi olla.


Aamulla hiipparoin kotosalla huvittavan näköisessä ikivanhassa kukkahamosessa!
Okei, kesä on pikkuhiljaa tulossa, mutta ehkä tämän mummohameen kaltaiset kauheudet tungetaan sinne kaapin perälle minne ne kuuluukin.

Siivotessani löydin joululahjaksi saadun 50€ lahjakortin Jim&Jilliin, joten sinne siis!


Tajusin vaihtaa kukkahamosen kaupungille sopivampaan asuun:


Harmaat farkut Seppälästä
Liila paita Gina Tricot
Musta napitettava paita second hand



Laukku olalle ja sipaus Wet'n'Wildin huulikiiltoa
voilá, valmiina shoppailemaan!

tiistai 23. helmikuuta 2010

Ihastuksia

Ihastus nro. 1



KENGÄT.
Bongasin nämä namupalat viime maanantain Helsingin-reissullani Seppälästä. Yleensä en Seppälän kenkiä osta, koska niin moni ystäväni on kertonut pohjien hajoavan ja muutenkin kenkien olevan huonokestoisia.
Nämä kuitenkin maksoivat vain 15€ alessa,olivat viimeiset kappaleet ja juuri omaa kokoani! (Normaalihinta 49,95€)
Arvatkaapas mitä myyjä sanoi kun tyytyväisenä marssin kassalle?
"Sulla kävikin tuuri! Nää kengät ei normaalisti kuuluis aleen,mutta just tunti sitten löysin nämä mallivaatteiden seasta. Olisin itse ostanut mutta olivat vähän isot!"



^ tyylimoka, liian lötköt farkkujenlahkeet. En kuitenkaan kuvassa olevissa lötköfarkuissa lähtenyt kaupungille, tajusin vaihtaa tiukemmat housut päälle. (valokuvaa niistä en sitten tietenkään muistanut!)


Ihastus nro. 2



KANAVATYÖ.
Ihailin tätä Tuhkimoa mummulassa ikuisuuden, mummu omin pikku kätösin tämän on väkertänyt! Varmasti kestänyt kauan saada valmiiksi. Mummu lahjoitti tämän äidilleni 50-vuotislahjaksi,joten nyt saan ihailla Tuhkimoa päivittäin. :)

keskiviikko 10. helmikuuta 2010

paluu 50-luvulle

Moi!
pahoittelen mutta vieläkään ei oo vaatepostausta tulossa, koulun jälkeen kun oon yleensä ihan väsähtänyt ja pitää ravata harrastuksissa,kuorossa ja seurakunnan jutuissakin. Yritän kyllä ottaa itseäni niskasta kiinni ja lisäillä tänne myös vaatteita.
Etsiskelin kaapista kansiota lukiota varten, kunnes hyllyjä kohti kurkotellessani päälleni tipahti vanha sarjakuvakirja. Missään ei tarkkaa vuosilukua tälle 'Jätti kauhu kirjalle' (lue: "aarteelle menneiltä vuosikymmeniltä!") lue, mutta sisältöä tutkiessani löysin välistä mainoksia 50-luvun alusta. Todennäköisesti tämä on joku iskän lapsuuden hittisarjis!






Kertokaahan onko teidän vanhemmat esimerkiksi kuulleet sarjakuvasta jonka nimi on yksinkertaisesti "Kauhu" ? Olen utelias!

Lisäksi kävin hieman shoppailemassa kosmetiikkatuotteita:


*Pirkka silmänympärysvoide
*Lumene Natural Code meikkivoide, ystävänpäivätarjous 2kpl yhden hinnalla
*kookos-lime body butter

sunnuntai 7. helmikuuta 2010

Toffeiset suklaamuffinit

Lauantai-päivän kunniaksi päätin kokeilla uutta reseptiä, ja aikani internetissä surffailtuani ja kokkikirjoja selattuani päädyin toffeisiin suklaamuffineihin!



Ohje:

100g voita tai margariinia
1dl maitoa
2 kananmunaa
1½dl sokeria
2½dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
2rkl kaakaojauhetta
1tl vaniljasokeria
1rkl perunajauhoa
24 pehmeää toffeemakeista (esim. Dumle)

Koristeluun:

50g karamellirouhetta (Daim,Marianne Crush yms.)
1dl kaakaotomusokeria --> voidaan valmistaa: 1dl tomusokeria + 1-2rkl kaakaojauhetta
1-2rkl vettä

+ muffinssivuokia (ohjeessa lukee 12 kpltta, mutta itse sain taikinasta 16kpl muffineja)



1. Säädä uuni 225 asteeseen. Laita muffinssivuoat pellille.

2. Sulata rasva kattilassa ja lisää maito. Lämmitä mutta älä anna seoksen kiehua.

3. Vatkaa munat ja sokeri kuohekaski vaahdoksi. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe, kaakaojauhe, vaniljasokeri ja perunajauho keskenään. Lisää kuiva-aineseosta ja rasva-maitoseosta vaahtoon vuorotellen vähän kerrallaan.
HUOM. kuiva-aineseos kannattaa siivilöidä ettei tule paakkuja!

4. Täytä 3/4 paperivuoasta taikinalla. Upota jokaiseen vuokaan 2 toffeemakeista (Dumle)

5. Paista uunin keskiosassa noin 10-12min, isoja muffinsseja noin 15min. Anna jäähtyä. Sekoita kaakaotomusokeri ja vesi. Koristele muffinit tomusokerikuorrutteella ja ripottele päälle karamellirouhetta.


tiistai 2. helmikuuta 2010

Pieces of my weekend

Ensimmäinen projekti viikonloppuna oli testata Herbinan silmänympärysvoide-näyte:

Kokonaisuudessaan hinta-laatusuhde oli mun mielestä kohtalainen, luulisin että kesäkäytössä parempi,koska itselläni tuo hieman pisteli ja kiristi talvisen kuivahkolla silmänympärysiholla.
alla vielä tarkemmin plussia ja miinuksia:

+
-virkisti silmänympärysihoa
-kevyt koostumus

-
-epämiellyttävä haju(kosteusvoidemainen)
-jätti ihon hieman tahmeaksi
-sai ihon jälkeenpäin hieman kiristävän tuntuiseksi



VIIKONLOPPUNA MINÄ...



...rentouduin piikkimatolla perunalastujen kanssa

Piikkimatto muuten oikeasti on ihana ja toimii, verenkierto vilkastuu lähes heti ja niska- sekä hartiajännitys helpottaa.


...dippailin porkkanoita tacodippiin ja katselin Putousta ystäväni seurassa

Pakko mainita, että Aku Hirviniemi (Marja Tyrni) opetti mulle aikoinaan taikatemppuja Janne Katajan kanssa! Lompakossa on edelleen tallessa Taikuripassi jossa on Akun ja Jannen nimmarit :D



...pyyhin pölyt vanhoista koristenukeista jotka on seisoskellu hyllyn päällä toimettomina vuosikaudet



...testailin erilaisia aurinkolaseja (pitää varautua kevätaurinkoon hyvissä ajoin!)


Lisäksi pohdiskelin, mitä yhdistäisin säiden lämmetessä lyhyen kasarityylisen tekonahkatakkini kanssa.Tulin tulokseen, että sen alle sopii lähes mikä vain! topit,printtipaidat,lötköt paidat,mekot,kaikki näyttivät yllättävän yhteensopivilta! Onpa ainakin keväällä helppo valita yläosat koska lähes kaikki sopivat takkiini. :)
Takki on tilattu H&M nettikaupasta, alessa postikulujen kanssa hintaa oli muistaakseni noin 35€.

~alla leopardineulepaita Tarjoustalosta alle 15€
~kultainen mekko/paita Tukholman H&M 150 kruunua.


Hieman sekava ja asiasta toiseen hyppivä merkintä, mutta who cares?(No,minä ainakin, mutta ei aina jaksa kirjoittaa niin omaperäisen tyylikkäästi ja pitää asiaa kasassa!)

...sitäpaitsi eikös tälläset ylläripostaukset oo parhaita, otsikon perusteella ei voi lainkaan tietää mitä tulee vastaan koska aihe voikin hypätä porkkanoiden dippailusta piikkimattoon!